Peliala on kehittynyt kiivaasti viime vuosikymmenien aikana, ja joukossa on useita menestyjiä. Monet pelialan yhtiöt ovat myös listautuneet pörssiin, mikä mahdollistaa niihin sijoittamisen osakkeita ostamalla.
Pörssiin listautuneita yhtiötä löytyy yhtä lailla perinteisen pelaamisen kuin rahapelaamisen saralla. Yhtiöt ovat aloittaneet pienestä, ja kasvaneet vuosien aikana menestyneiksi suuryhtiöiksi. Samalla niiden osakkeen arvo on kasvanut valtavasti, ja sijoittajat ovat saaneet tuottoa rahoilleen.
Evolution Gaming Group
Evolution Gaming Group kuuluu pelialan suurimpiin onnistujiin. Se perustettiin Ruotsissa vuonna 2006, ja sillä on ollut valtava vaikutus nettikasinoiden kehitykseen.
Kun Evolution perustettiin, netin livekasinoilla pelaaminen oli vielä pientä. Evolutionin tavoitteena oli nostaa livepelaaminen uudelle tasolle, ja tavoitteen eteen lähdettiin tekemään töitä määrätietoisesti.
Alle kymmenessä vuodessa Evolutionista tuli alan suurin livepelien tuottaja. Isoja pelistudioita avattiin useampia, ja samalla pelipöytien määrä nettikasinoilla kasvoi. Myös pelaajat löysivät livepelit, ja nykyään livepelit kuuluvat jokaisen netissä toimivan kasinon valikoimiin.
Evolution listautui Tukholman pörssiin vuonna 2015, ja osakkeen arvo on ollut sen jälkeen lähes jatkuvassa kasvusuunnassa. Markkinoiden heilahtelut ovat tuntuneet Evolution toiminnassa vain vähän, ja osakkeen omistajat ovat päässeet nauttimaan säännöllisesti osingoista.
Livepelien suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, mikä on mahdollistanut myös Evolutionin kasvun. Yhtiö on myös hankkinut omistukseen useita muita kasinopelejä valmistavia brändejä, mikä on laajentanut pelivalikoimaa.
Nettikasinon tarjoama casino bonus voidaan nykyään käyttää Evolutioniin kuuluvien tuottajien kolikkopeleissä, pöytäpeleissä tai Evolutionin omissa livepeleissä. Valikoimiin on tuotu myös täysin uudentyyppisiä pelejä, joista erityisesti visailupelit ovat nousseet suosioon. Evolution ei ole jäänyt lepäämään paikoilleen, joten kasvua on luvassa myös tulevaisuudessa.
Tencent Holdings Ltd
Pelialan suuruuksiin kuuluu myös kiinalainen Tencent Holdings Ltd, joka on perustettu jo vuonna 1998. Se on erityisesti mobiiliin keskittynyt yhtiö, joka aloitti luomalla oman viestisovelluksen.
Myöhemmin valikoimiin tuli erilaisia nettipelejä ja sosiaalisen median sovellus, joka tunnetaan nykyään nimellä WeChat. Vaikka WeChat on lännessä hieman tuntematon, on sillä valtava määrä käyttäjiä Aasiassa.
Tencent on laajentunut voimakkaasti toimintansa aikana ostamalla osuuksia muista pelialan yhtiöistä. Ensimmäinen näistä oli Riot Games, joka on kehittänyt valtavan suositun League of Legends -pelin. Osakekauppa ei jäänyt viimeiseksi, ja Tencent on hankkinut osuuksia muun muassa Epic Gamesista ja ZAM Networkista.
Yhtiö listautui pörssiin vuonna 2014, ja on kasvanut sittemmin useiden kymmenien miljardien arvoiseksi yhtiöksi. Tencentillä on yhteyksiä myös Suomeen, koska se osti enemmistön mobiilipelejä valmistavasta Supercell-yhtiöstä vuonna 2016. Supercell on julkaissut viime vuosina uusia hittipelejä osana Tencentiä, joten menestys jatkuu osana isoa pörssiyhtiötä.
Playtech
Playtech on perustettu vuonna 1999, ja siitä on tullut toimintavuosien aikana yksi johtavista iGaming-alan yhtiöistä. Se työllistää nykyään noin 7 700 henkilöä, joiden työpaikkana on yhtiön 19 toimistoa ympäri maailman.
Pelaajien keskuudessa Playtech tunnetaan erityisesti kasinopeleistä, mutta se valmistaa myös monipuolisesti teknologisia ratkaisuja pelialan yrityksille. Pelien joukossa on valtava määrä erilaisia kolikkopelejä, mutta Playtech toimii myös livepelaamisen puolella. Valikoimiin kuuluu myös pokeri- ja vedonlyöntialustat.
Myös Playtech on hankkinut muita brändejä omistukseensa. Näistä isoin on ruotsalainen Quickspin, jonka Big Bad Wolf -pelisarja on valtavan suosittu. Kauppojen myötä suosittu pelihahmo siirtyi kolikkopeleistä myös livekasinon puolelle.
Playtech on listautunut Lontoon pörssiin, ja sen osake on tehnyt tasaista tulosta vuodesta toiseen.
Roblox Corporation
Myös Roblox Corporation tunnetaan mobiilipelaamisen saralla, jossa se tarjoaa alustan lukuisille eri peleille. Yhtiön historia on yllättävän pitkä, ja se on perustettu jo vuonna 2004.
Isompi menestys antoi odottaa itseään, ja ensimmäinen vuosikymmen kului melko vaatimattoman kasvun merkeissä. Sen jälkeen toiminta alkoi kuitenkin kiihtymään, ja pian yhtiö työllisti jo satoja mobiilialan osaajia.
Pörssiin listautuminen tapahtui vuonna 2021, ja nykyään Roblox on jokaisen mobiilipelaajan tuntema suuryhtiö. Yhtiön pörssikurssit ovat olleet edellisiä myrskyisämmät, ja osakkeen arvo on mennyt välillä myös alaspäin. Roblox on saanut myös kritiikkiä pelien valmistajilta erityisesti sen suhteen, kuinka suuri osa tuotoista valuu Robloxille pelin tekijän sijaan.
Kritiikki on kuitenkin otettu vakavasti, ja isompi osuus tuotoista on luvattu varsinaisille tekijöille. Suunta on taas ylöspäin, ja mahdollisuudet mobiilipelaamisen saralla ovat rajattomat.